Meripelastusseura uutiset

Meripelastaja-lehden lukijakysely 2016

12.10.2016

Millaista Meripelastaja-lehteä haluat lukea jatkossa? Vastaa lukijakyselyyn!

Meripelastusseuran jäsenjulkaisu on ilmestynyt jo kunnioitettavat 86 vuotta; alkuvuosina vuosijulkaisutyyppisenä kerran tai kahdesti vuodessa, ja 1990-luvulta lähtien neljästi vuodessa ilmestyvänä jäsenlehtenä. Nykyisin Meripelastaja-lehti on osa Seuran jäsenpalvelukokonaisuutta. Tällä kyselyllä selvitetään lehden roolia ja tulevaisuutta kokonaisuuden osana. Lisäksi selvitämme lehden ilmeeseen ja sisältöön liittyviä toiveita. Kaikkien vastanneiden (yhteystietonsa antaneiden) kesken arvotaan kolme Seuran maskottia ”Meripelastuskoira Köpiä”.

Linkki kyselyyn: www.meripelastus.fi/lukijakyselyhttp://www.meripelastus.fi/lukijakysely

Vastausaikaa on 18. lokakuuta asti, ja vastaamiseen kuluu vain noin 5-10 minuuttia. Yksi henkilö voi vastata vain kerran.

Lukijakyselyn tulokset esitellään Meripelastajan joulukuun numerossa (4/2016).

Jäsenlehden uusin numero on juuri ilmestynyt, ja lehti tipahtaa postiluukusta tänään, tullut jo eilen. Pdf-lehti löytyy täältä.

Vastaa ja vaikuta! Kiitos osallistumisestasi!

Tekninen toteutus: W3 Group