Meripelastusseura uutiset

Meripelastusseuran vapaaehtoisia mukaan vartiolaiva Merikarhulle Välimerelle

28.2.2017

Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaiva Merikarhu lähtee kansainväliseen meripelastus- ja rajaturvallisuusoperaatioon Välimerelle lauantaina 4. maaliskuuta. Operaatioon Merikarhulla osallistuu myös Suomen Meripelastusseuran vapaaehtoisia miehistönjäseniä.

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin koordinoiman merirajavalvonnan Poseidon -yhteisoperaation kesto on alustavasti kuusi kuukautta ja jatkosta päätetään erikseen. Merikarhun miehistö on monikansallinen; puolet on suomalaisia ja puolet ulkomaalaisia rajavartioita. Lisäksi erikseen sovituissa operaation vaiheissa on mukana yhdestä kahteen kokenutta vapaaehtoista meripelastajaa Meripelastusseuran jäsenyhdistyksistä vierailevan meripelastusasiantuntijan tehtävässä.

- Haluamme näin osaltamme kantaa kortemme kekoon Välimeren pakolaisten meripelastusoperaatioissa, sanoo Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jari Piirainen. – Pystymme tarjoamaan operaation käyttöön ammattitaitoisten vapaaehtoisten meripelastajiemme osaamisen, ja samalla antamaan mukaan lähteville haastavan ja mielenkiintoisen kokemuksen sekä tilaisuuden kehittää ammattitaitoaan.

Meripelastusseuran miehistönjäsenet käyttävät operaatiossa Seuran varusteita ja osallistuvat meripelastustehtäviin, mutta eivät julkista valtaa vaativiin tehtäviin. Lähtijät valitaan hakemusten perusteella yhteistyössä Rajavartiolaitoksen kanssa, ja heiltä edellytetään vähintään kolme vuotta meripelastuskokemusta.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalaisia vapaaehtoisia osallistuu meripelastustoimintaan Välimerellä. Meripelastusseuran koulutuspäällikkö Jaakko Heikkilä toimi miehistönjäsenenä Ruotsin meripelastusseuran Victoria-luokan pelastusaluksella pakolaisten pelastusoperaatiossa Samoksen saaren merialueella 11.-28.3.2016.
- Kokemus oli ainutlaatuinen, pysäyttävä ja hyvin opettava, Heikkilä sanoo. – Haluamme nyt tarjota saman mahdollisuuden vapaaehtoisille miehistönjäsenillemme.

Meripelastusseuran osallistuminen operaatioon toteutetaan erillisrahoituksella eikä sillä ole vaikutusta kotimaan toimintaan.

Tekninen toteutus: W3 Group